Satakuntalainen yhdistys Manuscript ry järjestää Kirjakahvila -tapahtumaa kerran kuussa. Olin maaliskuun runoilijavieraana. Ja kyllä, puhuin omaan tyyliini ja kuulijat nauroivat (nauttivatko, toivottavasti).

Hienoa oli se, että runoni on vaikuttaneet. Se, että ilmiasuni ja tyylini oli runojani lukeneille yllätys, ei ollut mulle yllätys. Olenhan siihen aina pyrkinyt. Haluan yllättää ja provosoidakin. Ja kuten minut tuntevat tietävät, näytän ulospäin ehkä kaikkea muuta kuin tyypilliseltä runoilijalta. Tai no, mitä sanotte neonoransseista legginseistä ja minishortseista. Oli miten oli, haluan, että runoni puhuttavat. Se, että vaatteeni puhuttavat, on tietysti myös kivaa. Mutta tärkeintä oli nyt runot. Ja se, että joku saa niistä jotain irti.

Sain siis haluamaani palautetta ja pistin sen syvälle mieleeni. Se antaa toivoa tulevasta ja vahvistusta siihen, että runoilla on tilaa. Runoja tarvitaan.